Kevät tuli tosi myöhään, katsoi asiaa etelästä tai pohjoisesta. Huhtikuun reissu Ouluun kotikonnuille meni toppavaatteissa, eikä tällä etelässäkään vaatteita vähennelty kovin nopeaan. Vasta nyt on elohopea kiirinyt lämpimiin lukemiin ja ensimmäisen hiirenkorvatkin tuli tänään bongattua koivun oksilla!
Lapsetkin ovat heränneet uudenlaiseen eloon aikuisten seuratessa perässä, kummasti tuo lämpö ja aurinko virkistää kaikkien mieltä! Ovi takapihalle on ollut auki lasten tulla ja mennä omien leikkien mukaan. Keinut on kovassa käytössä pikkutyttöjen innostuessa pihapuuhiin, samalla on tutkittu kastematoja ja kaiveltu ”hiekkalaatikolla”. Itsekkin aloitin kauan haaveilemani kasvimaan rakentamisen. Nurmikon poistaminen kasvimaan kohdalta on vielä vaiheessa. Pikkutytöt keräsi superpulskia kastematoja alta löytyneestä mullasta, toivottavasti se on kasvimaata ajatellen hyvä enne. 🙂 Multaa ostettiin jo valmiiksi, se odottelee katoksessa kaivuu-urakan valmistumista.
Lasten kanssa on asiat sujuneet niin kuin ennenkin. Oma kotiutuminen uuteen kaupunkiin on vauhdittunut lisääntyvän valon ja lämmön, mutta myös talossa tehdyn ja vielä etenevän remontin myötä. Taisi oma pikkumimmi jossain vaiheessa sanoa, että nyt tämä talo alkaa näyttää enemmän äidiltä. 🙂 Niin kai se sitten on. Toivottavasti asia on pelkästään hyvä asia, ja kaikille asukkaille mieluinen!
Jonkun verran haastetta arjessa lisää Kallion lasten erilaiset tavat kahden eri kodin välillä. Äitiviikon jälkeen ensimmäiset pari päivää on hieman sekavaa kaaosta, kun kodin sääntöjä väännetään välillä rautalangasta, välillä lyhtypylväästä. Kotonamme on ollut tietyt säännöt (Kallion lapsilla samat jo ennen minua), joita me noudatamme. Omat jäljet siistitään, lapset siivoavat ja pitävät siistinä omat huoneensa, isommat pojat huolehtivat tiskikoneen tyhjäyksen ja täytön sekä pitävät keittiön siistinä omien ruokailujensa päätteeksi. JOstain syystä nämä kaikille AINA samat säännöt unohtuvat viiden päivän aikana ja oma mieli pahoittuu, kun tuntuu ettei suusta pääse alussa mitään muuta kuin toruja ja huomautteluja. Ensimmäiset päivät myös pienimmäinen pikkumimmi pissaa ja kakkaa housuun, sänkyyn, lattialle… Vaikka itse tietää, että ei varmasti ole lapselle helppoa, kun toisessa kodissa vaaditaan toista kuin mihin toisessa kodissa on tottunut. Silti ne ensimmäiset päivät pahoittavat aina mielen vaikka asiaan kuinka yrittää jo etukäteen orientoitua, ja vaikka lapsille kotiin tullessa muistutetan talon tavoista. Ollappa joku Raising Kids for Dummies -opaskirja, josta katsoa vastaus näihin jatkuviin ongelmiin. Etenkin pienimmän pissavahingot mietityttää, kun lapsi on oppinut kuivaksi jo vuosi sitten, mutta nykyään kuitenkin tarvitsee yövaippaa. Myöskin päivittäiset pissavahingot liittyvät selkeästi kodin vaihtoon, huomiohakuisuuteen sekä torumiseen.
Kunhan ensimmäisten päivien hullunmyllystä selvitään, asiat lähtee rullaamaan ihan kivasti. Lapsista huomaa selkeästi, että ne vaativat jatkuvasti aktiiviteetteja pysyäkseen poissa pahanteosta ja viihtyäkseen paremmin keskenään. Jos pojat saisivat päättää, he olisivat tietokoneella pelaamassa kaiken vapaa-ajan. Itse en jatkuvaa pelaamista katso hyvällä, sillä mielestäni pitää lapsen osata käyttää mielikuvitustaan keksiäkseen myös muita vapaa-ajanviettotapoja. Harmillista kyllä, poikien suurin osa ajasta (kun eivät ole koneella) menee lorviessa olohuoneessa/keittiössä, odottaen lupaa päästä, ylläriylläri, koneelle pelaamaan. Onneksi Kallio on pysynyt tiukkana koneen käytön säännöistä, joten olemme siinä asiassa selkeästi samoilla linjoilla. Pojat vaan ovat oppineet käyttämään hyväksi ”heikoin lenkki”-sääntöä. Jos minä kiellän koneelle menon,menevät pojat isältä kysymään samaa minun siitä tietämättä. Kohta huomaan poikien pelaavan vieressä, vaikka olin juuri sen kieltänyt. Tähän kai täytyy tottua, ja opetella itse ovelammaksi. 🙂
Välillä on ollut raskasta pärjätä viiden lapsen kanssa. Arjen touhuissa sitä ei kerkeä ajattelemaan, sillä kotityöt ja lasten perään katsominen pitää tiukasti otteessaan aamuvarhaisesta ilta myöhään. Joskus kuitenkin ulkopuolisen kommentti, tai vastoinkäyminen lasten kanssa saa olon romahtamaan. Yleensä niinä hetkinä yksinäisyys iskee (Kallion läsnäolosta huolimatta) ja ikävä omia ystäviä ja sukulaisia kohtaan nousee suureksi. En yhäkään ole saanut täältä ystäviä, eikä normaali arjessa ole Kalliota lukuunottamatta muita aikuiskontakteja (kaupan kassatätiä ei lasketa). Joskus pelkästään jutteleminen hyvän ystävän kanssa niitä näitä, saisi päivän piristymään. Omiinkiin ”ongelmiin” saisi perspektiiviä, ja saisi hetken omaa aikaa. Kuitenkin täällä kaukana kaikista tutuista tulee liian usein tunne, että oliko mulla edes kovin montaa Oikeaa Ystävää, jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut. Päivät kului töissä, jossa toki oli oma tuttavapiiri, mutta kenenkään kanssa ei varsinaisesti tavattu vapaa-ajalla, ja pääasiassa suurin yhdistävä tekijä oli sama työpaikka. Kuitenkin siellä tuli solmittua luottamuksellisia suhteita tiettyihin ihmisiin, joiden kanssa elettiin läpi ilojen ja surujen. Se oli kuin turvaverkko, joka piti järjen päässä, kun missään ei ollut enää järjestä tietoakaan. Myöskään omat sukulaiset eivät varsinaisesti ole kyselleet isommin peruskuulumisia kummempia. Koen olevani yksin uudella paikkakunnalla, uudessa elämäntilanteessa, äitipuolena ja suurperheen äitinä. Selviytyjätyyppinä menen kyllä vaikka läpi harmaan kiven, mutta se ei tarkoita, etteikö matkalla voisi tarvita apua ja tukea. Ehkä jonkinlainen vertaistuki voisi auttaa myös näissä asioissa, mutta mikään ei korvaa läheisen ystävän tarjoamaa juttutuokiota, olipa aiheena seuraava lounas tai paras säärikarvanpoistomenetelmä.
Hyvän henkireiän arkeeni onkin tehnyt yllättäen nettivalmennukset, joihin helmikuun alussa ilmoittauduin. Takana on jo onnistuneesti suoritettu Superdieetti, Superdieetti Extra, ja tällä viikolla alkanut Lite In Shape.
Painoa on pudotettu vaivaiset 5 kg, mutta sen lisäksi olen saanut selkeän rytmin ruokailuihin, kipinän tavoitteelliseen treenaamiseen sekä ison treenikärpäsen pureman. Tuntuu, että treenaamaan pitäisi lähteä joka päivä, tai jos ei salille niin ainakin lenkille. Toisaalta, lenkillä tai salilla käydessä olen ainoan kerran päivässä hetken yksin, muina hetkinä vierellä on koko ajan joku tai kaikki lapsista, sekä Kallio. Olen tottunut yksineläjä, joten etenkin viime aikoina ”yksin aikaa” on tullut kaivattua paljon. Mielessä pyörii oman elämän suunnitelmat, haaveet ja tavoitteet. Kaikki pitää miettiä uusiksi, kun paikkakunta ja elämäntilanne on muuttunut. Mikään ei ratkea kerralla, ajatukset tarvitsevat rauhaa kehittyäkseen.
Treeneistä voisin puhua loputtomasti, niistä olen niin innoissani. Kallio on ilmaissut epäluulonsa kaikkea hankkimaani treenitarviketta kohtaan. Olen ottanut valmennusten ohjeista kaiken kirjaimellisesti ja hankkinut kaikki suositellut lisäravinteet, sekä uusimmassa valmennuksessa suositellut treenivarusteet. Kallio on siinä sivussa tutustunut myös mm. treeniboosteriin, jota juodaan ennen treeniä ja löytänyt siitä omaankin treenaukseen tarpeellisen lisäravinteen. Palautusjuomat ollaan kippistelty itsestäänselvyytenä, mutta treenin aikana juotava treenijuoma sai Kallion jo kohottelemaan kulmia. Tiedän, että Kallion salikassista löytyy painonnnostovyö, käsisiteet ja vetositeet. Ei riitä, että lainaisin Kallion (hikisiä ja haisevia, noh… on ne vähän väärän värisetkin) tarvikkeita, sillä pitäähän jokaisella uskottavalla treenaajalla olla omat. Koska tästä pikkukaupungista ei löydy alan kauppoja, niin nämäkin sitten tilasin tänään netistä. Paketin pitäisi saapua ensi viikon alussa, onpahan taas hetken aikaa jotain mitä odottaa ja jännittää. 🙂
Siitä se jännitys vasta sitten alkaa kun ne päällä pitäis marssia salille. Kai ne nauraa jo mulle kun on vyöt ja remelit sekä kymmenen pinkkiä pulloa ennen, treenin aikana, ja jälkeen treenin juotavaksi. Ja tietenki ne banaanit päälle. 🙂 Mutta kuuntelen herkällä korvalla kokeneempia ja luotan valmentajien ammattitaitoon asiassa. Välillä kuulostaa tiettyjen merkkien suosimisessa rahastukselta, mutta itse olen yrittänyt vertailla tuotesisältöjä ja hintoja myös muiden valmistajien tuotteiden kesken. Kyllä siinä on kerennyt jo monet kymmenet eurot säästää, noihin kyllä saa uppoamaan vaikka omaisuuden jos sokeasti seuraa perässä.
Laitetaanpa loppuun muutama kuva mun rakkaimmista lenkkimaisemista viime päiviltä!
Näistä rantamaisemista ei kai koskaan voi saada tarpeeksi! <3
Ensi kerralla toivottavasti kuvia ja tunnelmia kasvimaan parista! 🙂
Ikävä meilläkin on teitä <3 ja tartut siihen luuriin kun iskee heikko hetki, aina on aikaa rakkaalle ystävälle ja voidaan vaihtaa näitä meidän suurperheen ongelmia 😉 Iso kaipaava hali ja kesä ohjelmassa on edelleen teille tulo 🙂 toivottavasti Kallion työvuorot sen sallii..