Jouluaaton juhlinnan jälkeen lähti ukko-kulta taasen kotiin, auton nokka kohti etelää ja 700 km reipasta ajomatkaa edessä. Takana vain peräkärry, kauniit joulumuistot ja pari kyynelsilmäistä tyttölasta ikkunassa vilkuttamassa.
Muuttokuorma nro 2 lähti samalla Kallion matkassa. Peräkärryyn ei kyllä sängyn lisäksi muutamaa pahvilaatikkoa enempää mahtunut, auton kyytiin ängettiin vielä jätesäkillisiä vaatteita, kenkiä ja liinavaatteita. Koti tuntuu nyt tosi tyhjältä, vaikka käytännössä kaikki arjessa tarpeellinen onkin vielä täällä. Nukkuminen tyhjän makuuhuoneen lattialla patjalla tekee edessä olevan lopullisen muuton hyvin konkreettiseksi.
Vuoden sisään on mahtunut monet viikot ja kuukaudet toista kaivatessa. En tiedä, tarviiko edes kertoa kuinka piinavia ne tunnit, päivät, viikot ja kuukaudet ovat olleet. Joka tapauksessa, kohta ne ovat historiaa ja viimeinen 3 viikkoa on alkanut. Etäsuhteessa on varmasti paljon huonoja ja ikäviä puolia, mutta Kallion kanssa olemme huomanneet, että suhteen ylläpitäminen puhelimen ja tietokoneen välityksellä on myös suhdetta kasvattavaa. Puhelimessa vaihdetaan kuulumisia, iloitaan onnistumisista, surraan menetyksiä ja epäonnistumisia, riidellään ja rakastetaan. Puhelimessa ollaan opittu toisemme tuntemaan aitoina ihmisinä ja menneisyyden asiatkin on puitu niin puhki, ettei luurankoja kaapeista enää löydy. Jos ei puheenlahjat ole hallussa ja molemmilla alusta asti yhteinen päättäväinen sävel ja ääretön luottamus, ei etäsuhde voi toimia. Toisen luonteen kauneuden voi kuitenkin helposti huomata, huolehtiminen ja huomaavaisuus välittyy myös linjoja pitkin. Ainakin suhteen pohja on rakennettu rauhassa ja keskittymällä oleelliseen.
Tänään sain multimediaviestin Kalliolta. Kuvassa oli yhteinen makuuhuone etelässä, jossa valmiiksi laitettuna mun sänky ja karvalankamatto. Puolet mun elämästä on siis jo muuttanut heidän kotiin, joka kohta on meidän koti. Edessä on vielä pientä pintaremonttia. Värikkäisiin seiniin ihastunut Kallio lupautui maalaamaan toiveistani muutaman huoneen valkoiseksi. Tapetteja on tarvittaessa helppo yhdessä valita myöhemmin. Automatkalla kotiin taisi remppainspis iskeä, ja pian saa kyytiä lastenhuoneen vanhat tapetit sekä alakerran värikkäät seinät. Itsellä on helpompi muuttaa kun pieniä valmisteluja on tehty jo valmiiksi. Siivottavaa ja järjesteltävää riittää varmasti omasta takaa pitemmäksikin aikaa, että kaikki tavarat löytävät oman paikan.
Sisustaminen on oikeasti tosi kivaa. Varsinkin kun sen saa tehdä rauhassa, ilman deadlineja ja kiirettä. Sieluni silmin näen itseni virkkaamassa tytöille jättikokoista fuksian väristä pyöreää mattoa ja ostamassa koko perheelle värikoodattuja pyyhesettejä. 🙂 Taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty. Ainoa harmillinen puoli noissa sisustushommissa on se, että kaikki maksaa. Onneksi tykkään tehdä löytöjä kirppiksiltä, joista hyvällä tuurilla löytää varsinaisia helmiä. Mm. keittiön ruokaryhmäksi keksin kivan idean käytetyistä penkeistä ja uudesta isosta pöydästä, jolle kallio antoi myhäillen jo hiljaisen hyväksynnän. Erävoitto mulle!! 🙂 Pikkuhiljaa Kalliokin alkaa ymmärtämään kierrättämisen ja kirppistelyn idean, siitä tulee vielä hyvä kirppishaukka! Ja siitäkös minä tykkäisin… Mutta ei pidä mennä vielä asioiden edelle.
Lapsillekin on jo tullut skype tutuksi, kuulumiset ja hyvät yöt vaihdetaan reaaliajassa jo sujuvasti myös pikkuväen kesken. Lapset jo kovasti ikävöivät toisiaan ja laskevat aamuja, milloin muuttopäivä koittaa.
Vielä 26 yötä…
