Yksi itkee. Toinen stressaa. Kolmas kiristelee hermoja. Neljäs kärsii mahakivuista ja viides kiukuttelee…
Entä jos kaikki tapahtuukin yhdelle ihmiselle? Yhtä aikaa, kaikki kerralla. Sellaista on ollut nyt tämä viimeisin viikko eikä loppua näy.
Aikaa täällä ”vanhassa” kodissa on vielä 12 päivää. Se pitää sisällään 8 työpäivää, 2 pikkumimmin yökyläilyä, Ikea-reissu Haaparantaan, läksiäiset joita ei kutsuta läksiäisiksi (en mää mihinkään oo häviämässä!!), tuhottomasti pakkaamista ja asunnon siivoamista ja sukulaisilla vierailemista.
Tiesin, että lähtöpäivän lähestyessä voi olla ristiriitaiset fiilikset. Enää ei jaksa odottaa muuttoa ja uuden elämän aloittamista, tavaroiden purkamista ja aloilleen asettumista. Toisaalta, olen aina asunut täällä. KAIKKI sukulaiset on tässä 20 km säteellä, nurkan takana jos asiat meneekin pieleen tai ikävä iskee. Samoin tutut liikkeet, paikat, kahvilat, ravintolat, kampaajat, kaverit… Totuttelu ajatukseen elämästä täysin uudessa kaupungissa on välillä karmaiseva. Kenen luo voin mennä kylään kun elämä koettelee? Entä jos tarvitsen äitiä ja isää avuksi tai jos pikkumimmillä iskee kova mummu/pappa-ikävä (se tulee tapahtumaan usein!!) tai jos tarvitsen tärkeää turvaverkkoa…? Stressistressistressi. En ehkä vieläkään täysin ymmärrä, että rinnallani tulee olemaan Kallio jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Se on minulle täysin vierasta, luottaa ja tukeutua toiseen vaikean ajan yllättäessä. Aina on selvitty yksin. Aina. Ehkäpä nyt todellakin kääntyy uusi sivu elämässä. Enkä malta oottaa!
Töissä on ollut todella rankkaa jo pitkään. Paperisotaa elareista, vuorotteluvapaakorvauksista, tulevista vuokrasopimuksista, pankkiasioista, vakuutusasioista, päiväkotimaksutarkistuksista… Lista on loputon, eikä mikään mene niin kuin Strömsössa. Asiaa ei totisesti helpota yhtään kotona tapahtuva kaaos. Pikkumimmi oireilee kovasti isättömyytään. Asiasta on keskusteltu ajoittain pitkään ja hartaasti, silti asia nousee esiin uudelleen ja uudelleen eikä keskustelut helpota yhtään. Lapset suru toisen vanhemman puuttuessa on loputon, siihen ei äidin syli ja kyyneleet auta. Pikkumimmi on myös kova oireilemaan asiota mahallaan. Vatsankouristuksia on joka aamu, sitä on surullista katsoa vierestä. Myös pikkuiselle näin iso elämänmuutos on haastavaa, luopuminen rakkaista päiväkotikavereista, lähellä asuvista sukulaisista, päiväkodin lämpimästä tunnelmasta, ihanista leikeistä ja rakkaista hoitajista, tutuista leikkipaikoista, omasta huoneesta ja ennen kaikkea ainoan lapsen etuoikeuksista. Pikkumimmi on onneksi tsemppari ja ikuinen optimisti! Äidin sydänkäpynen on tottunut sopeutumaan jo pienestä asti ja tutustuu uusiin ihmisiin varauksetta. Iloa ja hellyyttä riittää kaikille, jotka kohtelevat häntä hyvin.
Itkua, huolta, murhetta ja stressiä siis piisaa. Normaalisti osoitteenmuutoksen tekeminen on pikku juttu. Tällaisessa tilanteessa siitäkin voi tehdä itselleen ongelman, tehdä tyhmiä ratkaisuja ja itkeä päivän. Syytän hormooneja, mutta kai jostain asioista täytyy ottaa vastuu ihan itse. Eli itkut jatkuu, heitteli hormoonit tai ei. Sori Kallio, koita jaksaa. <3
Kaiken tämän kaaoksen keskellä mieltä kuitenkin lämmittää "läksiäiset" joissa ei juhlita lähtemistä, vaan istutaan iltaa parhaassa seurassa pitkästä aikaa. Varasin ravintolasta pöydän ja kutsuin pienen joukon Erittäin Tärkeitä Ihmisiä elämänpolkuni varrelta. Jokainen eri elämänvaiheesta jossa jokainen persoona on valloittanut ja inspiroinut minua elämässä eteenpäin. Toivoin, että kutsutuista edes muutama pääsisi paikalle. Yllätyksekseni jo 10 on ilmoittautunut!! Pelkästään ajatus siitä, että he haluavat tulla paikalle istumaan iltaa kanssani, saa minut äärimmäisen onnelliseksi. (Ja taas tulee kyyneleet…). Joskus elämän synkimpinä hetkinä tulee olo että on kokonaan yksin. Tämä on yksi suuri todiste siitä, että ystävät todella ovat lähellä, mikäli heitä tarvitsee. <3
Onneksi yhteyttä pidetään kilometreistä huolimatta ja puhelimella saa soittaa kun ahistaa tai tympäsee, sitä vartenhan ystävät ovat <3 Kalliolle on luvattu amerikanpannarit kesällä paistaa ja aika menee nopeasti uuden kodin sisustamisessa jne.. joten pian onkin kesä 🙂 ja tullaan vierailulle sinne uuteen kotiin. Tsemppiä ja haleja, jos oikein pahalta tuntuu niin tiedät minne voi tulla virkkaamaan 😉