Kävipä niin, että ihan vaan mielenkiinnosta klikkasin facebookissa kaverin julkaisemaa linkkiä. Pääsin kyselylomakkeeseen Elämä pelissä jossa kyseltiin mm. arjen vastoinkäymisistä. Vastasin kysymyksiin ja sain odottamattoman analyysin Positiivisuudesta, V-indeksistä (tulkitsin aluksi sen vitutus-indeksiksi, mutta tarkoitti varmaan vastoinkäymis-indeksiä 😀 ) sekä eliniän ennusteesta.
Näillä elintavoilla elinikää luvattiin 78 vuotta. Pikkusen petraamalla saisin kuulema 5 virkeää elinvuotta lisää. Ei paha! Elämänasennettani kehuttiin paremmaksi kuin 97% muista vastanneista, olen yrittänyt aina pysyä optimistisena. V-indeksi sen sijaan sanoi vastoinkäymisten kuormittavan minua tavallista enemmän. Oikein! Siltä se on tuntunutkin, jo pitkään! Mutta lieventävänä asianhaarana mainittiin, että selviän harmituksesta kuitenkin nopeammin kuin ihmiset yleensä. Kivakiva, mutta viime aikoina on tuntunut, että pienemmätkin asiat ottaa kupoliin eikä siitä ärsytysmäärästä tunnu oikeen pääsevän eroon.
Klikkailin lisää sivuston linkkejä ja V-indeksin kautta pääsin vahingossa Terveyskirjaston nettisivuille, jossa kerrottiin työuupumuksesta. Tsitsing!! Luettuani työuupumuksesta, sen oireista ja altistavista tekijöistä, löysin syyn siihen, miksi töihin meno on aiheuttanut jo pitkään ahdistusta, epäonnistumisen tunnetta, rintakipua ja kyyneleitä. Etenkin altistavista tekijöistä löysin itseni sanasta sanaan,
Työuupumuksen taustalta löytyy yleensä motivoituneen työntekijän ja hyvinvoinnin kannalta epäedullisten työolosuhteiden välinen ristiriita. Tila on kehittynyt työuupumukseksi, koska tilanteeseen ei ole löytynyt ratkaisua työntekijän tai työyhteisön riittämättömien selviytymiskeinojen vuoksi. Työuupumukseen johtavia tekijöitä löytyy siis yleensä niin työstä kuin työntekijästäkin.
…
Työntekijän ominaisuuksia, jotka voivat altistaa työuupumukselle, ovat liialliset itselle tai työlle asetetut vaatimukset ja voimakas velvollisuudentunto sekä vähäiset tai haitalliset selviytymiskeinot stressitilanteessa. Viime mainittuja ovat esimerkiksi taukojen laiminlyönti ja työpäivän jatkuva venyttäminen yrityksenä selviytyä ylimitoitetusta työtaakasta tai yritys rentoutua vaikkapa alkoholin avulla. Niin työntekijän yksilölliset ominaisuudet kuin elämäntilanteeseen liittyvät tekijät eivät yleensä yksinään aiheuta työuupumusta vaan niillä on yhteisvaikutus työolojen kanssa. Kun työkuormitus on epäedullista, yksilölliset ja elämäntilanteeseen liittyvät tekijät voivat nopeuttaa tai hidastaa työuupumuksen kehittymistä.
Alkoholi ei onneksi ole muodostunut ongelmaksi, ellei sen käyttämättömyyttä lasketa sellaiseksi.
Tästä voisi tehdä pienen itsediagnoosin, että Yhteisvaikutus yksilön ominaisuuksilla, elämäntilanteeseen liittyvillä tekijöillä sekä työolojen haastavuudella on aiheuttanut jo pitkään vallinneen työuupumuksen tilan, joka on pitkään vienyt työnilon, lisännyt ympärivuorokautista ahdistusta sekä hävittänyt motivaation. Lisäksi vaikeuttaa sosiaalisten suhteiden ylläpitoa, elämänilon tuntemista sekä onnistumisen iloa.
En tiedä, mitä ammattilainen sanoisi asiaan. Ehkä, että otahan iisisti. Tai, elä ressaa. Tuskin. Ei noista vinkeistä ainakaan apua olisi, niitä mulle on hoettu jo pitkään. Joskus ei riitä että itse tiedostaa ongelman. Suurempi ongelma on löytää syy sen ongelman olemassaoloon. Siihenpä se ihmiselämä nopeasti hupenee, mennään kriisistä kriisiin.
Joskus kauan sitten vaikeiden aikojen vallitessa tajusin, että kaikella ikävälläkin on elämässä joku tarkoitus. Joskus sen tarkoitus on valmistella sinua tulevaan, joskus tehdä sinut vahvemmaksi, joskus saada silmäsi avautumaan ja ymmärryksesi kasvamaan. Mielenkiinnolla odotan, mihin nämä vastoinkäymiset minua valmistaa.
Jonkin verran olen oppinut pitämään enemmän puoliani. Kiltteys ei ole aina hyve, siinä tulee nopeasti tallatuksi. Silti tunneihmiselle puoliensa pitäminen on vaikeaa, sillä kovan paikan tullessa järki karkaa ikkunasta eikä tunnepurkauksesta löydä ehkä sitä punaista lankaa, mikä oli tarkoitus sanoa (tässä ehkä syy, miksi usein konfliktitilanteissa olen valinnut vaikenemisen jalon taidon. Ei tule ainakaan sanottua tunnekuohuissaan mitään harkitsematonta, mutta eipä tule pidettyä puoliakaan. Paskaämpärinä toiminen on, noh… paskaa), ehkä osaan arvostaa paremmin toimivaa parisuhdetta, uutta isoa tulevaa uusioperhettä, omakotitalon rauhaa, vuorotteluvapaan mahdollisuutta, tyytyväisiä lapsia, elämän tahdin hidastumista… Olen myös oppinut, että toimiva työyhteisö ei ole itsestäänselvä asia, kaikki vanhemmat eivät automaattisesti halua lapsensa parasta, elämä ei ole oikeudenmukaista ja lapsi tarvitsee vain sinun aikaasi, ei rahaa ja leluja.
Elämä on välillä taistelua. Siinä taistelussa ei aina kuitenkaan ole kyse siitä, kuka häviää ja kuka voittaa. Voittaja voi voittaa väärin keinoin ja saada tunteen kaikkivoipaisuudestaan. Patsasteleminen oman ylpeyden valossa ei tee kenestäkään kaunista eikä ihailtavaa. Rehellinen silmä näkee vääryydellä ansaitun sädekehän loisteen läpi eikä näky ole kaunis. Taistelun ”häviäjä” nousee mudasta, miettii, mikä meni pieleen ja miten tästä selvitään. Tie on syvä suo, ympärillä on synkkää ja pahimmassa tapauksessa myös ympärillä näkyy haavoittuneita. Ensi kerralla täytyy olla viisaampi, järkevämpi, vahvempi. Viisas häviäjä ei teroita aseitaan, vaan oppii virheistään eikä lannistu. ”Voittajia” on maailma täynnä, mutta elämässä todellinen Voittaja on se, joka on elänyt sydämellään, rehellisesti. Kaatunut matkan varrella, mutta noussut ylös entistä vahvempana. Oppinut virheistään, ollut tukena toiselle haavoittuneelle. He ovat elämän todelliset Voittajat!
Miten käy omahyväisille ”voittajille”? Harvaksi käy rivit heidän taistelurintamallaan, enemmin tai myöhemmin. Elämä ottaa, elämä antaa. Jokaisen itsensä on päätettävä, mitä niillä elämän pelinappuloilla aikoo tehdä ja kenen kanssa aikansa viettää.
Tälläkin ihmissuhteella, muutolla, vuorotteluvapaalla ja elämän tahdin hidastamisella on jokin tarkoitus. Elämä vie vahvasti tähän suuntaan, ilman omaa painostusta. Vaikka Suuri Rakkaus odottaa ja elämälle tulee uusi puhdas alku, silti viime metreillä tällä elämän polulla minua yritetään lannistaa monesta suunnasta. Polku vie silti eteenpäin. Tuntuu, että nämä ovat koettelemuksia jotka vahvistavat sydämessä asian, että olenhan ihan täysin varma päätöksestäni. Onko tämä suhde tarpeeksi voimakas kestämään myös paineen ja huonot ajat? Vaikka viime aikaisissa taisteluissa olen kokenut hävinneeni, olen voittanut toisaalla. Ihmissuhteeni on voimistunut niin paljon että kaikki koettelemukset tuntuvat olleen tarpeellisia. Kallio on näyttänyt kyntensä, hän on kyynelten ja surujen kestävä ritari, hän ei hievahda arjen ankeutta ja vastoinkäymisiä. Itse kyllä olisin mielellään ollut jossain ihan muualla, vaikka Koh Samuilla…
Nyt kuitenkin uskallan luottavaisin mielin aloittaa uuden elämän vertaiseni rinnalla tietäen, että me selvitään kaikesta. Lyökää vaan lisää! Nyt minua on vaikeampi murtaa, sillä minulla on Kallio ja hänellä on minut, mutainen ja useasti lyöty sotilas, joka aina vaan nousee vahvempana.
Tämä tunneryöpytys olisi kiva päättää johonkin hyvään elämänohjeeseen tai runoon, mutta naapurin yötä myöten jatkuva kovaääninen biletys ja rakettipaukkujen ampuminen takapihalla pistää v-käyrän v-indeksin taas nousuun, enkä pysty ajattelemaan selkeästi. Lisään siis runon myöhemmin, toki SINÄ voit ehdottaa kommenttiosioon omaasi. Ehkäpä viisastutaan samalla kaikki ja koitetaan niellä ne pikkukiukut. 🙂
Parempaa huomista, toivoo Mummy!
