Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Joulun alla…

28.12.2012, mummy

Joulu on jännää aikaa. Sitä odottaa, että saa rauhoittua ja tunnelmoida, mutta tosi asiassa joulun odotus on kiirettä, hirveää stressiä ja epätoivoa.

Töissä on ollut karmea kiire eikä vaatekaupassa tunneta joulurauhaa. Paketteja on väännetty ja miehille neuleita ja kalsareita metsästetty. Joulumieli oli pitkään hakusessa. Vasta pikkumimmin järjestämät päiväkotikavereiden pikkujoulut saivat omankin mielen kääntymään jouluisempaan suuntaan. Resepti joulumieleen oli loppujen lopuksi äärimmäisen yksinkertainen: joululaulut soimaan (ehdoton kestosuosikki, Vesa-Matti Loiri! ), kynttilöitä palamaan sisälle ja ulos, ja lapsen kanssa leipomaan tortut ja piparit. Iltapäivällä tuli talo täyteen pikkuvieraita ja herkut hävisivät parempiin suihin. Parhaat (ja ainoat!) pikkujoulut tänä vuonna. 🙂

Yksinhuoltajan joka vuotinen ongelma muistutti taas Neiti Viimetinkaa. Lahjojen ostaminen on äärimmäisen vaikeaa kun pikkumimmi kulkee mukana säännöllisesti joka paikkaan, poikkeuksetta. Työpäivät on vuorotyöläisellä vaikeat, joten pakko oli toimia vastoin omia periaatteita, ja tilata lahjat netistä. Sekään ei ollut niin yksinkertaista, kun pukille kirjoitettu lista oli järkkymätön.

…Tämä blogipäivitys katkesi Kallion puheluun ja ovikellon soittoon. Oven takana olikin murhamiehen sijaan Kallio itse, päivää aikaisemmin, yllätyksenä. Voi sitä itkua, naurua, yllätystä, ihmetystä ja äärimmäistä onnen tunnetta!!! Siihen hetkeen hävisi kaikki joulukiireet, stressit, aikataulut, suunnitelmat sekä blogipäivitykset. Samassa onnen huumassa meni myös joulu. (Tällaista yllätystä toivoo varmasti jokainen nainen, nyt se onnekas oli minä!)

Suurta Joulufiilistä ei sitten kuitenkaan tullut, mutta hyvä mieli tuli seuratessa lasten joulujännitystä ja lahjojen aukomista. Pikkumimmin lahjat olivat kaikki mieluisia ja ne ovatkin olleet joulun jälkeen kovalla käytöllä! Pukki kuljetti muutamia lahjoja myös Kallion lapsille, siellä oli sitten Joulu vol. II heti tapanina, kylläkin ilman meitä kahta.

Kallion joulu sujui yllättävän hyvin ilman lapsia, vaikka suurta asennoitumista se varmasti vaati. Onneksi on puhelin jolla voi kysellä joulukuulumisiakin reaaliajassa, niin tiheään kuin on tarve. Jospa ensi jouluna ollaan sitten kaikki koossa, oli osoitteena sitten mikä kaupunki tahansa.

Mutta se siitä joulusta, nyt ootellaan jo vuoden viimeistä päivää ja pää täynnä uusia kujeita. 😛


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *