Tällä kertaa kaikki alkoi sattumasta internetin ihmeellisessä maailmassa. Kaksi tyytyväistä, itsenäistä, perheellistä, oman elämänsä sankaria jakoi ajatuksia yhteisestä harrastuksesta, joka iski pian suurta kipinää. Esteenä ei ollut edes pitkä välimatka, molempien vuorotyö eikä harrastukset saatikka lapset.
Kipinästä seurasi tuhansia lentokilometrejä, lyhyitä tapaamisia, järjesteltyjä työvuoroja, pitkiä kaipaavia puheluita sekä pennin venytystä. Etäsuhde toimi hyvin, oli aikaa keskittyä orastavan suhteen ohessa myös omiin harrastuksiin, lapsiin, työhön sekä ystäviin. Puhelin pirisi päivittäin ja puhuttuja tunteja kertyi satamäärin, kaipaavista tekstiviesteistä tai sähköposteista puhumattamaan.
Aina elämä ei mene niin kuin suunnittelee. Tulee konkursseja ja työttömyyttä. Työttömyys aiheuttaa rahattomuutta ja paljon uusia ongelmia, etenkin etäsuhteeseen. Vahva ja rohkea mieli selviää. Ei ole kiveäkään, jota ei olisi käännetty. Ei puheenaihetta, jota ei olisi käsitelty. Vastoinkäymiset vahvistaa ja yhdessä ongelmiinkin löytyy ratkaisu, ja niin etäily jatkui ja tunteet suurenivat.
Tuli syksy ja puhe tulevasta. Molemmat tiesivät sydämessään että näin ei voi jatkua ikuisesti. Harvat näkemiskerrat, pitkät matkustuspäivät, jatkuvasti kalvava ikävä ja hupenevat säästöt kertoivat tarpeesta muutokseen. Päätös syntyi helposti, se oli ollut molemmilla mielessä jo pitkään, ennen kuin asiaa oltiin edes ilmoille päästetty. Päätöstä seuranneet kuukaudet eivät olleet ihan helppoja. Paljon oli tehtävä taustatyötä, suunnitella asiat kaikkien puolesta parhain päin, miettiä asuntoasiat, työt, päiväkodit, koulut…
Nyt on päästy siihen pisteeseen, että on aika laittaa suunnitelmat käytäntöön! Asuntoasiat on hoidossa, työpaikkasta vuorotteluvapaat neuvoteltu, laina-asiat sumplittu, kaikki mahdolliset irtisanottu, muuttoasiat joten kuten hanskassa… Tässä kaiken riemun keskellä herää kuitenkin paljon kysymyksiä. Osa aiheellisia, osa aiheen vieressä. Muutos tuo epävarmuutta, eikä siinä tilanteessa helpota että tukeni ja turvani asuu toistaiseksi vielä 800 km päässä. Minä ja mun on kohta minä + mun + sinä + sun 4. Eli yhteensä 7 pientä ja vähän suurempaa elämää, joiden kaikkien elämässä tämä on ainutlaatuinen hetki. Muutos meille kaikille. Kaikilla kuitenkin sama päämäärä, olla onnellinen.
Muutos aiheuttaa paljon kiputiloja, eikä se koskaan käy kädenkäänteessä. Muutos on hyväksi ja tuo mukanaan myös uusia, iloisia asioita. Jos tavoitteena on onni ja mieli on avoin, taustalla ihmissuhde jossa kaksi kalliota seisoo rinta rinnan, isommatkaan tuulet eivät estä matkan jatkumista.
Tämä blogi on tarina kahden erilaisen perheen yhdistymisestä: sen vastoinkäymisistä, ilon pisaroista ja onnen kyyneleistä sekä arjen askareista. Mukana menossa minun ja Kallioni lisäksi pikkuväki: Mimmi 3, Mimmi 5, Mimmi 6, Poitsu 10 sekä Poitsu 12.
Ihana teksti, teitä tulee hirvee ikävä (mutta taas niin iloinen teidän onnesta ja rakkaudesta). Me jatketaan sitten sitä etäsuhdetta 🙂 Tsemppiä tulevaan koitokseen ja muista että ystävät hädässä tunnetaan, pidetään sitten puhelin palaverit jos vastustaa. <3
T: Ystäväsi