…onko se perheen lasten äiti tai äitihahmo, jonka luo juostaan kun elämä satuttaa? Onko äitipuoli se, joka iloisena vilkuttaa ikkunasta kun lapset tulee ja lähtee toisen äidin luo? Onko äitipuoli perheen siivooja ja ruoanlaittaja, joka pitää huolta että vessa on puhdas ja sängyt pedattu? Huolehtiiko äitipuolet kotiintuloajoista, että omat jäljet tulee siivottua ja toisia ei kiusata? Ja että ulkovaatteet laitetaan ulkovaatelokeroon, sisävaatteet sisävaatelokeroon ja että pienempiä ei kiusata ja kaikkien kanssa pitää leikkiä? Kuuluuko äitipuolen käydä vanhempainilloissa ja kevätjuhlissa?
Lainasin äitipuoli-identiteettikriisin ollessa pahimmillaan kirjastosta kirjan, joka kertoo äitipuolista. Käsitin kirjan olevan täynnä äitipuolten tarinoita omista kriiseistä ja onnen hetkistä, mutta se olikin enemmän yleistä pohdintaa ja äitipuoli-termin avaamista ja historiaa. Hyvä paha äitipuoli (Minna Murtorinne-Lahtinen) oli kuitenkin ajatuksia herättävä kirja pienestä pettymyksestä huolimatta. Huomasin, että kuten ollessani yksinhuoltajana, oikeanlaisen vertaistuen saaminen on erittäin haastavaa sillä jokaisella yksinhuoltajalla on erilainen tausta. Niin myös äitipuolia on moneenlähtöön, kuten on perheitäkin joissa äitipuolet elää ja asustaa. Suurimman mausteen ja säväyksen soppaan kuin soppaan antaa se ihanankamala kaksikirjaiminen henkilö menneisyydestä, EX.
Koska minun ja Kallion parisuhteeseen ei ole liittynyt mitään draamaa, ketään ei ole petetty eikä jätetty uuden suhteen alkuvaiheessa ja vanhat erotkin on selvitelty, uusperheen elämä on ollut siihen nähden hyvin sopuisaa. Itse totaaliyksinhuoltajana väännän kättä ainoastaan parin vuoden välein elareista, joten sieltä suunnalta meidän uusperhesoppaa ei hämmennä kukaan. Kallion ex taas on enemmän iloinen luomastamme perhekompeksista, joten saamme uusperheytyä erittäin harvinaislaatuisessa ex-rauhassa. Toki pientä nirhaumaa aiheuttaa erityyliset kasvatusperiaatteet yms. mutta ne taitaa olla enemmän vain kivi kengässä.
Alkuvaihetta tälle kriisille en osaa kalenterista näyttää, kai se on muhinut tuolla takaraivossa pikku hiljaa. Sanotaan, että uusperhe muokkautuu kokonaiseksi ja yhteenpuhaltavaksi perheeksi vasta aikaisintaan viiden vuoden päästä. Siihen asti perheessa haetaan yhteisiä sääntöjä, jokainen hakee omaa paikkaansa ja testaa toisia (vanhempia), minkä kerkeää. Koska meiltä tuo ulkopuolelta tuleva ex-draama puuttuu, on arki lähtenyt rullaamaan perus arkitöiden ja rutiinien kautta. Kun tietty rutiini tulee, sitä miettii, mikä minun rooli tässä perheessä on. On aikoja, jolloin marttyyrinä itku silmässä väännän armeijalasteittain ruokaa aamupalasta iltapalaan. Koitan keksiä tapoja säästää ruokakustannuksissa (nimittäin ruokaan uppoaa sairas määrä rahaa) sekä keinoja saada tehtyä lapsille tarpeeksi monipuolista ja ravintorikasta ruokaa penninvenytyksestä huolimatta.
Kolme päivää syötyämme lenkkiä, valmislihapullia ja pakastepitsaa, olin murtumisen partaalla keittiössä, koska tunsin pettäneeni perheeni syöttämällä heille lisäaineita ja piilosuolaa! Siitä alkoi raivokas pullan ja pannukakun leivonta, aamupalaksi kaurapuuroa ja Kallion äidin tekemää omenahilloa ja pääruoaksi oli tietenkin terveellisia perunoita ja itsevalmistettua lihakastiketta. Välipalaksi hedelmiä, että varmasti tulee ruokaympyrä toteutettua.
Mutta kuka mua kiittää ruokaympyrän noudattamisesta ja siitä, että olen viimeisiin voimiin asti pessyt pyykkiä, imuroinut, pyyhkinyt pölyjä, siivonnut leluja, pessyt vessaa… Ei sitä kukaan huomaa. Lapset kaikkein viimeisenä. Siinä minä seisoin olohuoneen reunassa, tuijotin illalla myöhään ikkunasta ulos, kyynel silmässä. Olin väsynyt, valmis luovuttamaan. Hermo oli ollut kireällä jo monta viikkoa, eikä asiaa auttanut se, että Kallion lasten äiti oli joutunut sairaalaan ja normaalin 5 päivän sijaan lapset oli meillä 2 vk putkeen. Taisin vähän ylisuorittaa ja polttaa itseni loppuun.
Siinä kirjaa lukiessa kuitenkin tajusin, että ilman ex-factorya pääsen yli puolet helpommalla kuin moni muu äitipuoli. Meillä oli vain käynnissä uusperheen normaali käymistila, jossa etsitään omaa paikkaansa. Kuulin ohimennen lasten keskusteluja, jossa Kallion pikkumimmi 6v puhui perheestään. ”Minun perheeseen kuuluu isi, äiti, minä, sisko ja veljet”.
Ei siellä mainittu äitipuolta joka tekee aamupalaksi terveellistä kaurapuuroa. Eikä sen puuronkeittäjän tytärtä.
Toinen keskustelu käytiin minun, Kallion ja Kallion pojan 11v. kanssa. Juteltiin siinä rennosti ohimennen, miltä on tuntunut kun me ollaan pikkumimmin kanssa muutettu heidän luokseen. Kuulema ei miltään erikoisemmalta. Kun tuli puheeksi, että onko hän ajatellut että minä olen nyt hänen äitipuolensa, vastaus ei jäänyt kenellekään epäselväksi. ”EI, mulla on oma äiti ja sää oot vaan isin tyttökaveri joka asuu täällä”.
Niinpä. Että siinä menee tällä hetkellä nuo meidän roolit. Ehkäpä vähempikin suorittaminen täällä kotona saattaisi riittää. (Helpommin sanottu kuin tehty)!
En voi sille mitään, että haluan tiettyjen asioiden olevan tietyllä lailla. Ruokaa ei voi alkaa laittaa jos keittiö on sotkuinen. Eli se pitää siivota jos siellä käy itselle kokkailemassa. Inhoan murusia keittiön lattialla! Ne muistuttaa itsestään jatkuvasti tarttumalla paljaisiin jalkapohjiin eikä siihen ongelmaan auta edes jatkuva imurointi. Sängyt PITÄÄ pedata, eikä aikuisten sängyssä leikitä. Kotona ei juosta ja huudeta. Vessa on ällöttävä, kun vessapaperi on joka kerta eri nurkassa, aukirullattuna ja parhaimmillaan vähän kosteana, pöntön reunat roiskeista kirkkaana. Lavuaarin allas on saanut pitkän ajan hammastahnatahmatassu hyökkäyksen. Se pitää pestä ennen kuin voi itse mennä hoitamaan siihen asioitaan. Jos mulla on kylpypyyhe, se on MUN eikä koko perheen yhteinen eikä ne märät pyyhkeet suihkun jälkeen kuulu sinne lattialle!!!!
Mikä on äitipuoli? Melkeen tulee tämmönen satiirisen hauska rimmaus mielipuolen kanssa, ja tuntuu ettei kielileikki edes heitä kauas! Siinä kirjassa sanottiin, että jokainen äitipuoli valitsee omanlaisensa roolin uuden puolison lapsien kanssa. Osa haluaa olla enempi lasten kaveri kuin kasvattaja. Sopii ehkä viikonloppulapsille ja jollekin muulle. Minusta ei lapsen bestistä saa. Sitten oli enemmän taustavaikuttaja, joka kokkaa, siivoaa ja pitää puitteet lapsille kunnossa, mutta ei isommin osallistu kasvatukseen. Kirjassa puhuttiin myös tiimivanhemmuudesta, jossa perheen vanhemmat jakavat kasvatusvastuun lapsien biologisesta alkuperästä huolimatta tasan ja pyörittävät arkea yhdessä, yhteen hiileen puhaltaen. Koen, että meillä homma menee tuon tiimivanhemmuuden piikkiin, sillä molemmat pidetään kuria kyllä orjallisen tasapuolisesti. Silti, hyppääminen yksinhuoltajasta viiden lapsen äidiksi ja äitipuoleksi (tai kotiorjaksi) on helvetin vaikeaa! Ja vaikka nykyään elän yhteiskunnan määritysten mukaan uusperheessä äitipuolena, olen siltikin yhden lapsen yksinhuoltaja. Liekö tämä se asia, joka saa nämä asiat välillä mun päässä hieman sekavaksi…?
Kirjastosta tuli lainattua myös lisää äitipuoliudesta sekä uusperestä kertovaa kirjallisuutta, mutta pääosin kaikki on tuotettu 2000-luvun alussa tai ennen sitä. Niissä uusioperhettä käsitellään tabumaisen jäykähkösti, jossa suurin osa tekstissä käsittelee äitipuolivertausta vanhoihin lastensatuihin, kuinka äitipuolten on vuosisatoja koettu olevan ilkeitä ja omia lapsia suosivia tyranneja.
Se, mitä kaikista eniten tarvitsen, ei löydy kirjasta. Tuttavapiiristäni ei löydy äitipuolia, jotka kertoisivat omia vastoinkäymisiä ja ilon pisaroita omasta uusperhe-muodostuksesta. Elämästäni uudella paikkakunnalla puuttuu täysin toinen aikuinen, jonka kanssa voisin tästä asiasta puhua neutraalisti, ketään haukkumatta mutta asiat esiin tuomalla. Vertaistuki. Se on erittäin tärkeä ja jostain syystä sitä on erittäin vaikea saada. Eräs äitipuolten facebook-ryhmä on täynnä vihapostia exille, enkä tunnu kuuluvani siihen rinkiin. Kun vain saisi puhuttua näistä asioista kasvotusten ystävälle, äitipuoli tai ei, sekin saattaisi jo auttaa.
Muokkautumiseni äitipuolena on vasta alussa. Toivottavasti jonain päivänä myös minä ja tyttäreni kuulutaan lasten perhekeskusteluihin, ilman että se syö heidän äidin olemassaolon tärkeyttä. Ehkä lapset muokkaavat minua äitipuolena enemmän kuin minä heitä. Mene ja tiedä. Haluaisin vain, että lapsilla on hyvää ruokaa tarpeeksi syötävänä, puhtaat vaatteet ja koti, johon he ovat aina tervetulleita. Eli aamulla taas kaurapuuroa ja omenahilloa ja pullaa leipomaan!
Pulla se lapsen tiellä pitää!
