Superdieettini on jo neljännellä viikolla ja rytmissä on pysytty. Treenit on tehty niin hyvin kuin mahdollista ja niin usein kuin Jutta on käskenyt. 🙂 Ruokavaliossa olen ollut erittäin tarkka, eikä grammaakaan ylimääräistä ole lipsahtanut lautaselle. Aluksi se oli vaikeampaa kun nälkä oli jatkuva kaveri, mutta viimeiset pari viikkoa on ollut maha ihan kiitettävän täynnä koko päivän.
Viime päivät ovat olleet haastavat, kun dieetti alkaa ottaa osansa energiavarastoista eikä voimat meinaa riittää treenaamiseen. Onneksi viikonloppuna on tiedossa tankkauspäivä, niin saan herkutella muiden kanssa patonkia, hedelmiä ja jätskiä! 🙂 Ohjeitten mukaan mennään kyllä silloinkin, en aio lähtä sooloilemaan pitsalla ja karkilla vaikka aika moni taitaa niin tehdä.
Lapset ovat nyt vasta heränneet mun eriäviin ruokailuaikoihin ja -tapoihin. Pojat kyselivät eilen, että oletko sä jollain dieetillä kun punnitset noita ruokia. Tytöt ovat myös vähän kyselleet. Olen vaan vastannut, että olen kuntokuurilla ja silloin pitää syödä hyvin että jaksaa urheilla. 🙂
Matkalla on ollut myös koettelemuksia ja houkutuksia. Välillä huumori loppuu alle nanosekunnin, kun toinen mässää vieressä niitä herkkuja, mitä itse ei saa syödä. Mutta toisaalta, on ollut kiva ostaa toisille herkkuja viikonlopuksi ja paistaa lättyjä ja pannaria, vaikka itse ei niihin saa koskea pitkällä tikullakaan. Kai se on jotain käänteispsykologiaa, kun saa nautintoa toisten herkutteluista. 🙂
Elämää on toki dieettauksen ulkopuolellakin!
Lapsilla alun ”kuherruskuukausi” on pikku hiljaa muuttunut pieneksi reviiritaisteluksi. Kun aluksi oli kivaa leikkiä yhdessä 24/7, niin nyt välillä toinen haluaisi olla itsekseen tai leikkiä eri leikkejä kuin toinen. Jostain syystä pikkutytöille ei ole vielä valjennut, että jos toinen haluaa katsoa leffaa, niin toinen voi hyvin leikkiä omassa huoneessa mikäli niin tahtoo. 🙂 Hyvä henki on pienistä kahinoista huolimatta säilynyt, ja toisista pidetään hyvää huolta siitä huolimatta. <3
Suurin työnsarka taitaa olla noiden kahden teini-iän kynnyksellä olevan pojankoltiaisen kanssa. Tuntuu, että yksinkertaisemmatkin asiat pitää välillä vääntää lyhtypylväästä, että se menisi perille edes osittain. Kuten, miten imuroidaan, siivotaan keittiöstä omat jäljet, suljetaan leipäpussi, vaihdetaan vaatteet ja mihin viedään likaiset vaatteet, suljetaan ulko-ovi, jne. Lista on loputon. Muistan itsekkin nuoruudessa ajan, jolloin pyrittiin joka asiassa menemään sieltä, missä aita on matalin. Tältäkö omista vanhemmista tuntui sanoa samasta asiasta MILJOONATSILJOONATRILJOONA kertaa?! Myös tuo ruoankulutus kasvavilla nuorilla on äärettömän suuri, joten tarpeeksi isojen ruoka-annosten valmistaminen (ja syönnin valvominen että myös muillekin jää ruokaa) on ollut opettelemisen takana.
Kaikesta kuitenkin selviää, kun vaan jaksaa muistuttaa ja jakaa Kallion kanssa tehtäviä.
Kaiken hulinan, dieettauksen ja Kallion töiden (ja loputtomien ylitöiden) seassa on välillä vaikeaa hoitaa parisuhdetta. Itse paljon kotona aikaa viettävänä kaipaan toisen seuraa sekä ajoittain apua arkitehtävissä. Kallio on kuitenkin käytännössä ainoa aikuiskontakti, kenen kanssa päivisin vaihdan kuulumisia, tai puhun ylipäätään mitään (kaupan kassatätiä ei lasketa). Välillä olen ollut hyvinkin huolissani parisuhteemme voinnista mutta tiedän että tämä on Se Juttu, mitä me molemmat haluamme, joten yritän purra hammasta ja odottaa sitä yhteistä aikaa. Kallion pitkät työputket ylitöineen rasittavat hänen lisäksi minua, mutta yritän parhaani mukaan olla hänen tukena ja apuna, niin paljon kuin mahdollista. Meidän eteen hän kuitenkin siellä raataa yötä päivää. <3
”Anopin” ystävällisellä avustuksella sain mahdollisuuden hankkia Kalliolle (ja minulle) syntymäpäivälahjaksi hotelliyön Flamingosta, jolloin pääsemme myös kylpylän puolelle rentoutumaan ja hemmottelemaan itseämme. Pääsemme samalla hetkeksi pois kotoa, KAHDESTAAN <3 <3 <3 ja jatkamaan seurustelua, siitä mihin viimeksi kahdessa ollessa jäimme. Vaikka raha on tiukalla, en usko että tässä tilanteessa olisin voinut rahoja paremmin sijoittaa. Samalla tuo huhtikuussa odottava pakomatka kahdenkesken toimii pelastusrenkaana, kun arjessa vastus käy liian kovaksi. Siitä saa paljon voimaa ja pistää hymyilyttämään, meidän varsinainen ”seurusteluaika” kun on jäänyt lasten keskellä todella vähäksi.
Päivä päivältä Kallio on lunastanut suullisesti annetut lupaukset siitä, että meistä pidetään hyvää huolta, hän seisoo rinnalla vaikeinakin päivinä ja puhallamme arjessa yhteen hiileen. Ei tuommoista miestä voi muuta kuin rakastaa!! <3
Tsemppiä vaan sinunkin projektiin! Helppoa tuo painonpudotus ei ole koskaan, joten sisukkuutta ja päättäväisyyttä tarvitaan! Varsinkin kun sen tekee itselleen, omaa terveyttä ja jaksamista ajatellen, niin motivaatio pysyy paremmin yllä. Sullakin on vielä nuo koiranäyttelyt lisätsempparina ja tavoitteena, hyvä hyvä. 🙂
Määpä silmäilen noita leffateatterin tarjontoja, mitä siellä olis pyörimässä niihin aikoihin. 😉
On se hienoa että sinulla on sinnikäs luonne, jos jotakin päätät se pitää ja mahtavaa kun Kallio on tukenasi..Minä yritän pudotella yksikseni painoa, välillä maistuu puulta. Mutta sitten ajattelen terveyttäni ja jaksan taas jatkaa.:D Ensi kuussa on Vaasan kansainväliset koiranäyttelyt 13-14.4 ja silloin pitäisi jaksaa juosta monta kiloa kevyempänä..Uskon ja toivon että pystyn, nyt kun on järkevä ruokavaljo ja treeni ohjelma niin ehkä se onnistuu. Nälissä ei todellakaan tarvitse olla, vettä vaan en meinaa muista juoda tarpeeksi..sitten vasta kun suuta jo kuivaa..Markku on aina ollut poika johon voi luottaa, niin kyllä sen mitä se lupaa se myös pitää <3 Hienoa että sait hotellin järjestettyä jo..seurailes tuleeko elokuvissa jotakin lapsille sopivaa silloin kun olette poissa 😀